Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Marangu Cultural Tourism programme + Reetan synttaribileet

Eilen oli kaiken kaikkiaan hieno paiva! Lahdimme porukalla (mina, Reeta, Iris, Anni ja Jouni + Louis) Marangu Cultural- retkelle. Retki kesti kutakuinkin klo 8-16 ja kaikenmoista ehdittiin tuossa ajassa tekemaan!       
* Pyorahdettiin Kilimanjaron Marangu-reitin portilla. Tuolta mina lahden suorittamaan vaellustani ensi perjantaina! 
* Tutustuttiin chagga-heimon elamantyyliin vierailemalla muun muassa yhdessa kolmesta alkuperaisesta chagga-majasta, missa asustaa vanha chagga-rouva parin lehman, vuohien ja parin lampaan kera. Elaimet siis tonottivat siella majassa, pilkkopimeassa. Elaimet paasevat ajoittain ulos, silloin kuin ei sada. Matkalla chagga-majalle, saimme paikallisen kylan lapsijoukon mukaamme. He seurasivat meita aina lahes majalle saakka (kuvassa VAIN osa lapsista!).
* Kavimme chagga-marketilla. Torilla myytiin runsaasti hedelmia, kalaa ja lihaa, kenkia, vaatteita yms. ja siella oli paaaaljon ihmisia! Kylla meita 'hiukan' tuijotettiin (ei mitaan uutta). Marangun tori ei taida olla mikaan suuri turistikohde, heh. 
 
 
 
* Paikallisten seppien toita kavimme katselemassa ja ostin pienen matkamuiston. Kuvasta voi paatella mita ;) 
* Sitten viela pysahdyttiin maistamaan banaaniolutta ja kuultiin hiukan sen tekemisesta. Ei ollut kylla mitaan suurta herkkua, mutta pystyi sita sen yhden horpyn ottamaan :D  
* Ainiin ja meinasin unohtaa, etta vierailtiin myos sellaisessa maanalaisessa luolassa, jollaisia chagga-heimolaiset rakensivat majojensa alle heimosotien aikaan (chaggat vs. masaait). Chaggat veivat luoliin omaisuutensa, jotta masaai eivat paase varkaisiin, ja luolat saattoivat olla jopa 1,5km pitkia. Luolassa piti ihan todella ryomia ja kontata. Pienet ja ahtaat “kaytavat” saivat aikaan pienta ahtaanpaikankammoisuutta, joten emme viipyneet kauaa =D
*Paivan paatteeksi nautiskeltiin auringosta, viilentavasta vedesta ja kauniista maisemista Kinukamori-vesiputouksella! Oli ihana paikka, kannatti ehdottomasti kayda! Putoukselta lahdettiin ajamaan takaisin Moshiin.
Talolla jarjestettiin illalla pippalot, koska Reetalla oli synttarit. Louis grillaili pihalla ja me syotiin hyvin, rupateltiin ja naurettiin itsemme kipeiksi! Hannakin jo hiukan pelkasi, etta synnytys alkaa jos nauraminen viela jatkuu. Ihan oikeasti, yhtaan valehtelematta, naurettiin tuntikausia ja paa asiassa yhden mielenkiintoisen biisin vuoksi, jota paivalla ja illallakin kuunneltiin. Laulun nimi on siis Birthday Sex ja kyllahan siita sai juttua aikaiseksi aika runsaasti – sen verran, etta kaikki muut jutut, joista yritettiin puhua, kaantyi lopulta tahan kappaleeseen ja sen hienoon sanoitukseen =D Vaikea selittaa asiaa nain kirjallisesti, mutta voi poijaat etta meita nauratti!
Suomalais-tansanialainen sauna lammayteltiin ja olipa hauska fiilis istua saunassa tietaen taman hetkisen sijaintinsa. Sauna oli tosi jees ja “meilla kaikilla oli niin mukavaa”! Ilta oli huippu ja ei voi kuin muistella hymyillen :) Mukana menossa siis: mina, Reeta, Iris, Anni, Jouni, Eric, Hanna + Louis seka Clever.

4 kommenttia:

  1. Kyllä on kiva seurata sun tekemisiä päivittäin
    tarinoiden ja kuvien myötä. Mikä ilo ja hyvä fiilis näkyykään vesiputouskuvassa! t.äippä

    VastaaPoista
  2. Hyva, etta jaksat kayda lukemassa! Muistathan etta perjantaina lahto Kilille ja sitten ei tuu kuulumisia hetkeen!

    Ootko kayny lukemassa naita vastauksia kommentteihin? En tiia yhtaan kannattaako naihin vastata :D mutta oon aina jotain kirjoittanut kuitenkin.

    Vesiputous oli ihana ja oli mahtava paiva! Kuuma kuin mika, joten putouksen vesi oli mukavasti virkistavaa! :)

    VastaaPoista
  3. Joo, olen käynyt lukemassa sun vastaukset. Toivottavasti ei haittaa, että olen antanut sun osoitteen tutuille-eli aika moni saattaa seurata sun päiväkirjaa. Terkuin,äiskä

    VastaaPoista
  4. Ei tietenkaan haittaa :) Kylla taa on ihan julkinen paivakirja!

    VastaaPoista