Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



sunnuntai 30. elokuuta 2009

Kuntoilujuttuja

Lisäsin pari päivää sitten reissun kotisivuille ns. kuntoilukalenterin, jotta pysyn vähän kärryillä siitä, minkä verran on tullut liikuttua. Nyt on siis su-ma-välinen yö ja tällä viikolla olen aloitellut kuntoilu-urakkaani. Kävin kahtena päivänä Step-tunneilla ja yhtenä päivänä Kiinteytys-tunnilla. Lisäksi pyöräilin töihin ja jumppiin eli sitäkin kautta saatu vähän hyötyliikuntaa. 

Yllättäen tuo pyöräilykään ei ole ollut kovin kamala juttu. Itse asiassa ihan kiva ollut ajella töistäkin kotiin viileässä syyssäässä, kuunnellen musiikkia ja ajatellen mitä nyt milloinkin. Olen aiemmin ajatellut, että työpäivän jälkeen ei jaksa tai huvita lähteä pyöräilemään, mutta tänäänkin aika rankan päivän jälkeen pyöräilin ihan mielelläni =)  Toivotaan, että into ei laannu. Toisaalta, samalla säästän vähän rahaa, kun ei tartte ladata bussikorttia!

En muista kirjoitinko tänne viimeksi (kalenterin kohdalla lukee kyllä), mutta siis tämän ns. kuntoiluni tavoitteena on nostaa omaa peruskuntoa. En siis yritä rääkätä itteäni vaan liikkua enemmän/harrastaa jotain liikunnallista. Ei tee pahaa ollenkaan (VAIKKA en matkalle olisikaan lähdössä!).

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Ostoksia osa 3 + kuntoilu-urakka

Ylläripylläri, lisää tavaraa hommailtu. Mitäs kaikkee mä tällä kertaa tilailin Varuste.netistä..hmmm =D
  • askelmittari
  • juomapussi ja -letku
  • sadeviitta
  • kompressiopussi
  • pyyhe
  • ohuita vaellussukkia, 2 paria
  • varvas- ja kädenlämmitin 
Että silleen! Ja sitten kuntoiluasioihin. Eli kuten arvata saattaa, kuntoa pitäisi parantaa Kilimanjaroa varten. Näin ollen...
Huomenna alkaa kansalaisopiston kuntojumppa-kurssille ilmoittautuminen. Sinne olisi nyt taas tarkoitus mennä. Viime kevään sekä syksynhän kävin tässä samassa kuntojumpassa ja nyt se on enemmän kuin tarpeen!

Opiston jumpan lisäksi yritän käydä pari kertaa viikossa Kuntomaailman jumpissa (mm. Step, Kiinteytys, Syke, Groove), jotta lihaskunto vähän paranisi. Pyörälläkin olen nyt liikkunut enemmän joten sekin vielä! Onneksi nyt on vähän enemmän motivaatiota kuin ennen, koska on jokin todellinen tavoite, minkä vuoksi on oikeasti pakko kuntoilla =)  Tai nostaa peruskunnon tasoa edes jonkin verran. Siinähän tuo tavoite tulikin sanottua yksinkertaisuudessaan! Yksi hyvä puoli on myös se, että työn puolesta tulee käveltyä aika paljon, joten siinäkin samalla saa liikuntaa ja totuttautuu tuntien kävelyyn.

Eipä tässä nyt sen kummempaa tällä kertaa. Keep on going!

perjantai 21. elokuuta 2009

Ostoksia osa 2

Tänään kävin töiden jälkeen tsekkaamassa Partioaitan alennuksia, lähinnä vaelluskenkien toivossa. Ja löytyihän ne! Jopa kohtuulliseen hintaan eli Meindl:n Tunturihaukka Lady-kengät maksoivat alennuksessa 169€ (ovh 249€). Nyt pitäisi vaan koittaa kävellä niillä mahdollisimman paljon, jotta jalka tottuu ja kenkä muotoutuu sopivaksi!



Ulkoilukauppa.comista saapuivat kamppeet eli edellisessä blogimerkinnässä mainitut. Kuoripuku on valitettavasti turhan iso. Tilasin koon 38, jotta sinne alle mahtuisi sitten hyvin välivaatteita, mutta silti se vaikuttaa teltalta ja housutkin on yli napaan asti jos vedän ne kunnolla jalkaan, hehe. Pitänee siis vaihtaa kokoa pienempään tai palauttaa kokonaan - mietin vielä. Haltin tekninen alusasu oli ihan OK, samoin vaellussukat. Vedenpuhdistustabletteja en testannut, oletan niiden olevan kunnossa =D

Rahaa palaa kuin roskaa, mutta se oli tietysti odotettavissa. Visa vinkumaan ;)

Nyt taitaisi olla isommista hankinnoista jäljellä makuupussi sekä päiväreppu. Niillä ei onneksi ole mikään kiire vielä! Nuo kengät vaan piti saada jo nyt hankittua, että ehtii niillä kävellä ennen matkaa.

maanantai 17. elokuuta 2009

Ostoksia osa I

Tänään ajeltiin Minskun kanssa Kuopioon. Porukat ei tienny ollenkaan, että olen tulossa, hähää! Kotosalla tuli tietysti juteltua reissujuttuja ja käväisinpä myös Erätukun avajaisissa. Löysin North Icen rinkan (65l) hintaan 49?! Ei ehkä laadultaan paras mahdollinen, ei ehkä suunniteltu nimen omaan naiskantajalle, mutta hiton edullinen ja välttävä mulle! Etenkin, kun en itse tule tuota edes niin paljoa kantamaan - porterit hoitavat sen Kilillä. Ihan näppärän oloinen peli joka tapauksessa ja tuntui ihan hyvältä selässä - eli varmasti pystyn ihan hyvin tuota kantamaan esim. muilla reissuilla!



Tuossa äskettäin selailin sitten taas verkkokauppoja ja löysin Haltin Tsemppi Lady-kuoripuvun hintaan ~ 90?. (Vedenpitävä Dry MaxX-kalvo, hyvä hengittävyys ja tuulenpitävyys etc.) Tilasin sen sitten sekä muutaman muun jutun kuten vaellussukat, Haltin teknisen alusasusetin ja vedenpuhdistustabletteja. Katsotaan miltä nuo vaatetukset näyttää ja vaikuttaa - palautan ne sitten jos eivät ole hyvät.

Rahaa menee kuin roskaa, mutta se olikin jo tiedossa =D 

Ai niin, unohdin melkein! Tongin myös hiukan varastoa ja sieltä löytyi pikkusiskon toppapuku, jonka takin ainakin ajattelin ottaa mukaan reissuun varuilta (tuskin tarttee sisko sitä itse). Takki on kokoa 36, mutta todella reilu eli allekin mahtuisi hyvin kerroksia - loistojuttu!


 

torstai 13. elokuuta 2009

Fullmoon Party in Kilimanjaro

Törmäsinpä tuossa nettiä selaillessani tietoon, että 30. tammikuuta Kilillä olisi täysikuun aika. Näin ollen kuuden päivän vaellukselle tulisi lähteä 26.1, jotta huiputusyönä olisi täysikuu. Aloin tuumailemaan, että miksipäs en tähtäisi kyseiseen ajankohtaan! Kilimanjaron reissu siis siirtyisi viikolla eteenpäin viikolle 4 (viikko 3:n sijaan) ja viikolla 3 kävisinkin vaikka safarilla. Kilimanjaron jälkeen olisi reissua jäljellä viikko 5, jolloin voisin lähteä rantalomailemaan =) Hmm..pohdiskellaan, pohdiskellaan...

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Matkasuunnitelmat julki!

Tänään kerroin suunnitelmistani ystäville ja tutuille. Paljon sain kannustuksia ja muutamia kateellisia huokaisuja, heh. Äitillekin kerroin, että lentoliput on nyt ostettu. Kuulemma ihailee rohkeuttani ja kannustaa minua kyllä, mutta on myös huolissaan. Voi voi äiti-parka. Toinen pikkusiskokin kommentoi ensin matkaa kauhuissaan, heh.
 

Noh, ehkäpä tuosta reissusta vielä ehtii puhua kaikkien kanssa tarkemmin ja näin ollen lieventää myös tuota huolestuneisuutta. Kyllähän mä ymmärrän, että saattaa huolestuttaa, mutta eiköhän mieli siitä muutu ja varmana myös kannustavat minua =)  Avopuolisko ei ole juuri reissuani kommentoinut mihinkään suuntaan. Kai se vaan ajattelee, että jos haluan mennä, niin menen. Eiköhän se mua täällä Suomessa odottele ;)  Taitaa silläkin olla enempi semmonen huolestunut olo, veikkaisin. Ei kai se tykkää, että yksin lähden.


Kyllä tää tästä! Nyt on helpompi rueta pohtimaan esimerkiksi mitä tartten matkalle mukaan, kun tiiän että oikeasti olen lähdössä.

tiistai 11. elokuuta 2009

Kilimanjaro ja sen reitit: tietoa

Kuva otettu vuonna 2006, kun kävimme Kenian reissulla myös Tansanian puolella

Kilimanjaro on Afrikan mantereen korkein vuori ja yksi maailman korkeimmista vuorista, jolle pystyy kiipeämään ilman varsinaisia kiipeilyvarusteita. Se koostuu kolmesta sammuneesta tulivuoresta, jotka ovat Kibo, Mawenzi ja Shira. Kilimanjaron korkein huippu (5895m) sijaitsee Kibolla ja sitä nimitetään Uhuru Peakiksi. Uhuru on swahilia ja tarkoittaa vapautta ("vapauden huippu"). 

Nimen "Kilimanjaro" sanotaan vuorostaan tulevan eräiden teorioiden mukaan swahilin kielestä ja sanoista "kilma njaro" eli "shining/white mountain". Vuoren säihkyvä luminen huippu sai Kilimanjaron läheisyydessä asuneet ihmiset uskomaan, että pahat henget vartioivat vuorta. Toisaalta olemassa on myös väite, että sana "kilemakyaro" esiintyi Chagga-heimon kielessä ja se tarkoitti "impossible journey" - mahdotonta matkaa. Muitakin teorioita esiintyy, mutta kukaan ei todellisuudessa tiedä, mistä Kilimanjaro on saanut nimensä.

Kilimanjarolla kasvillisuus vaihtelee korkeuden mukaan. Sademetsä/vuoristometsäalue ulottuu noin 3000 metriin, vuoristonummi noin 4000 metriin, jonka jälkeen on pääasiassa karua vuoristoerämaata. Huipulla on myös lunta ja jäätä (talviolosuhteet). Kasvillisuuden vaihtelevuus kertoo tietysti myös siitä, että ilmaston olosuhteet vaihtelevat rajusti riippuen siitä, miten korkealla liikutaan.
  • Metsävyöhyke (2-3km): päivä ~ 20, yölämpö ~ 5-10 
  • Vuoristonummivyöhyke (3-4km): päivä ~10-18 ja yö -2
  • Alpiininen ylänkö (4-5km): päivä 5-10 ja yö -20
  • Huippuvyöhyke (yli 5km): päivä 0-5 ja yö -25.

Sadekaudet ajoittuvat maalis-toukokuulle sekä marras-joulukuulle. Päivittäiset sadekuurot ovat kuitenkin tyypillisiä ympäri vuoden, etenkin metsävyöhykkeellä. Tammi-helmikuussa on lämpimintä ja kuivinta, joten yleisesti ottaen ne ovat parhaat kiipeämiskuukaudet. Oli kiipeämisajankohta mikä tahansa, on syytä varautua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin! Hyvät varusteet siis mukaan, jotta matkanteko on miellyttävämpää. 
 Kilimanjaron huipulle on 6 eri reittimahdollisuutta: Marangu, Machame, Shira, Rongai, Lemosho ja Umbwe. (Kilimanjaron reittivaihtoehdot)  Tulen luultavasti käyttämään omalla vaelluksellani Marangua, joten kerron siitä hieman.

Marangu on siis suosituin ja yleisimmin käytetty reitti, ns. turisti- tai coca cola-reitti. Marangu-reitillä nukutaan majoissa, kun taas muut reitit mennään telttamajoituksella. Marangu on reiteistä helpoin ja nopein. Toisaalta nopeus ei ole valttia vuorenvalloituksessa, joten nopeus on myös yksi reitin miinuspuoli.


Vuoristotaudin oireita tulee lähes kaikille vuorta valloittaville, joten pääkivuilta, huonolta ololta ja vatsavaivoilta tuskin tulee säästymään. Oireita ja omaa kehoa tulee kuitenkin kuulostella tarkkaan ja jos oireet pahenevat huomattavasti, esiintyy huimausta tms, on parempi keskeyttää matka. Vuoristotaudin oireet ovatkin suurin syy keskeyttämisille, ei suinkaan huono kunto. Itse olen suunnitellut ottavani yhden lisäpäivän Horombo Hutilla, jolloin voin totutella korkeaan ilmanalaan, jotta huiputus olisi todennäköisempää!
 Marangu-reitin "pysäkit"
  • Mandara hut (noin 2700m merenpinnasta)
  • Horombo hut (noin 3700m merenpinnasta)
  • Kibo hut (noin 4700m merenpinnasta)
  • Uhuru peak (5895m merenpinnasta)
Marangu-reitin pituus on noin 70 kilometriä ja korkeuseroa tulee reilut 4000 metriä (lähtöportti noin 1700m, Uhuru Peak 5895m). Marangu-reittiä käyttäessä vuorenrinne on pääasiassa loivaa Kibo Hutille saakka, jonka jälkeen alkaa noin kilometrin mittainen jyrkkä ja mutkitteleva polku kohti Gillman's Pointia (5685m). Tänne asti päässyt vaeltaja on valloittanut Kilimanjaron. Ne, jotka vielä jaksavat, voivat jatkaa Uhuru Peakille saakka. Tämä on ehdottomasti tavoitteena! :) Yrittänyttä ei laiteta. 

Tansania


Sijainti:

Keski-Itä-Afrikka

Pääkaupunki:

Dodoma (virallinen)/Dar Es Salaam (pääasiallinen)

Asukkaita:

~ 40 000 000

Aikavyöhyke:

+3 UTC

Rahayksikkö:

Tansanian shillinki (Tsh) 1€ ~ 1600Tsh

Viralliset kielet:

swahili ja englanti

Uskonto:

30% kristittyjä, 35% muslimeja, 35% paikalliset uskonnot

( Sansibarilla muslimeja on jopa 99% )


"Tänä vuonna Afrikassa marakatit kerran
telefonilaitoksesta kuulivat sen verran,
että jospa jostain vainen pitkän langanpätkän saa,
niin tuo lanka äänen kauas, sangen kauas kuljettaa.

Tuumivat ja aprikoivat: oispas hauska juttu!
Soittelis' ja juttelisi ystävä ja tuttu!
Mutta mistä kummimmasta ihmelangan saisi,
joka kaikki kauniit sanat kauas kuljettaisi?

Elefantti, vanha setä, kommervenkit keksii.
Tietää viisas varsin hyvin mikä keino tepsii;
häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää,
ja tuo uusi telefooni, kaikki toiveet täyttää! "

Ja siitäpä se ajatus sitten lähti...

En tiedä mistä aloittaa!

Olen suunnitellut, haaveillut, pohtinut, suunnitellut, jahkaillut, haaveillut, suunnitellut vähän lisää jne. jo parin vuoden ajan. Ai, että minkä vuoksi? Nooo, Tansanian reissun vuoksi! Hitsi vieköön, kun on pää ollu jo ihan jumissa asian suhteen. Niin paljon olen reissua mietiskellyt, vertaillut hintoja, pohtinut lähtöä ja ajankohtaa ylipäänsä, että melkein rupes jo "ressaamaan" =) Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että hitto vieköön, mä todella toteutan reissun!!! Uskomatonta! 

Kaikkihan lähti siitä, että olin Keniassa vuonna 2006. Kävin "epäonnistuneella" safarilla ja pienellä vaelluksella Kilimanjarolla. Nooh, tuli tunne, että haluan yrittää joskus Kilin huiputusta ja käydä myös safarilla, joka on kaikkea muuta kuin jo koettu. Ja siitäpä se ajatus ja unelmointi sitten lähti. Safarin ja Kilin lisäksi tuumailin, että pieni mukava rantaloma tekisi poikaa, joten näin ollen myös sellaiseen tulisi varata aikaa.


Ja hupsista keikkaa, nyt ois lentoliput "taskussa" ja reissun ajankohta määritelty: 1.1.2010 - 8.2.2010.

Kyseessä siis noin 5 viikon reissu, jonka aikana pyrin toteuttamaan nuo kaikki edellämainitut seikat sekä lisäksi luultavasti teen pari viikkoa vapaaehtoistyötä. Toisin sanoen aikataulu tulee olemaan luultavasti kutakuinkin tällainen:
  • 1-3.1. orientoitumista
  • 4-17.1. vapaaehtoistyötä
  • 18-24.1. Kilimanjaron valloitusyritys
  • 25.1-7.2. oleilua; safari+rantaloma
Siis apua, mä oon nyt ihan paniikissa ja täpinöissäni. Toisaalta en todellakaan juuri nyt usko, että mä menin ja ostin ne lennot! Oonko ihan hullu, häh?!! En tiedä uskallanko kertoa porukoille. Äitiä jo vähän säikyttelin yks päivä puhelimessa ja se oli jo ihan kauhuissaan. Huh, nyt ei kykene enää ajattelemaankaan. Pitää koittaa rauhoittua...

maanantai 10. elokuuta 2009

Alkusanoja - Haaveena Tansania, miksi?

Haaveiluni Tansanian matkasta, safarista ja Kilimanjaron valloituksesta, alkoi vuoden 2006 lopulla, jolloin saavuin Kenian reissulta takaisin Suomeen. Kyseisellä reissulla kävin päiväsafarilla, joka valitettavasti epäonnistui mm. sateen vuoksi, joten haluan korjata tilanteen ja kokea mahtavan safarielämyksen! Lisäksi käväisin tällöin pikaisesti Tansanian puolella ja yhden yön vaelluksella Kilillä. Tämä tuntui vähän "hoopolta", kun muut trekkaajat olivat menossa kohti huippua. Tuli fiilis, että haluan joskus itsekin saavuttaa huipun, tai ainakin yrittää valloitusta!

Näistä jutuista haaveilu sitten lähti liikkeelle. Enemmän ja vähemmän olen tässä vuosien varrella pohtinut reissun toteutusta, minkä vuoksi kesällä 2009 meinasin jo tulla hulluksi kaiken jahkailuni vuoksi =D Vihdoin tein päätöksen lähdöstä ja elokuussa 2009 ostin lentoliput! Enää ei peräännytä eikä jahkailla!

Reissu koostuu vapaaehtoistyöstä, safarista, Kilimanjaron valloituksesta sekä rantalomailusta (+muusta oleilusta ja pienistä retkistä).
Vapaaehtoistyön tekemistä ryhdyin pohdiskelemaan, kun löysin tietoa yrityksestä, jonka omistajina toimii tansanialais-suomalainen pariskunta. He järjestävät työharjoittelu- sekä vapaaehtoistyöpaikkoja. Luotettava taho, jonka kautta voisi siis sekä työskennellä että buukata reissuja (Kili+safari). Rantalomailu on vuorostaan ollut mielessä koko ajan, koska haluan sisällyttää matkaan myös rentouttavan osa-alueen.


Lisätietoja reissusta löytää kotisivuilta, jonne olen keräillyt enemmänkin ns. faktatietoa muun muassa matkakohteesta (Tansania + Kilimanjaro) ja lennoista. Lisäksi sivuilta löytyy listaa varustehankinnoista, kuntoilukalenteri, linkkejä jne.

http://mistylitansaniassa.webs.com/