Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



tiistai 17. joulukuuta 2013

Uutta reissua pukkaa! (Malediivit)

Mun piti olla tämä talvi ihan vain Suomessa. Piti. No, asiat kääntyivät päälaelleen, kun avopuolisko sai kuulla veljensä voittaneen kahden hengen matkan Aruballe. Veljekset lähtevät siis Aruballe ja mun mieli alkoi vaappua ja kieppua kohti matkasuunnitelmia, koska enhän mä nyt tänne jäisi jos toinenkin lähtee reissaamaan - etenkin kun matka osuu osittain meidän oletetulle yhteiselle talviloman ajankohdalle! Olin jo vähän miettinyt jotain pientä yhteistä lomaa, mutta kun se ei nyt onnistu niin....

Selailin taas G Adventuresin sivuja. Silmät ristissä ja kuola valuen, ainakin välillä. Mihin mä voisin lähteä?! Ei Eurooppaan: haluan lämpöä. Ei Intiaan: ei vaan nappaa. Ei Thaimaahan: käyty jo, haluan jonnekin uuteen paikkaan. Ei Väli-Amerikkaan: matkat näyttää sisältävän aika paljon kohteita, joissa kävin vuonna 2012 Mayan Adventure-reissullani. Etelä-Amerikka: noo periaatteessa joku Inca trail tms. olisi kiinnostanut, mutta matka ei sisältäisi löhöilyrentoutumista ja ihon käräyttävää kuumuutta (kai). Pohjois-Amerikka: vaatisi enemmän matkapäiviä kuin nyt olisi tarkoitus matkalla viettää. Afrikka: ei tällä kertaa, nyt jotain muuta.

Aikoinaan vähän katselin tommosta laivamatkaa/risteilyä Malediiveilla ja nyt huomasin taas katselevani kyseistä matkaa. Siellä olisi lämpöä. Siellä olisi jotain uutta: seilailua pienehköllä paatilla (missä myös yöpymiset tapahtuisivat) uskomattomilla atolleilla.  

Atolli eli kehäriutta on matala korallista muodostunut saari trooppisilla merialueilla. Sen muodostaa renkaanmuotoinen koralliriutta, joka ympäröi matalampaa keskiosaa. (Wikipedia)

Matkan hintaan sisältyy aamiaiset, lounaat ja päivälliset. Matka paratiisiin. Matka, jonka pääasiat koostuu auringosta, uimisesta, snorklaamisesta, rentoutumisesta, seilailusta, rannoista. No mutta hei, sounds good!


Toisaalta jaksaako yllämainittuja asioitakaan ihan hirmusen kauaa? Minä kun yleensä tykkään, että matkoilla on nähtävyyksiä, ehkä joku historiallinen ja mielenkiintoinen kohde SEKÄ lämpöä ja rentoutumista. Malediivien seilailureissu on 7 päiväinen - kyllä mä sen verran "jaksan" ;)

Pientä jahkailua kuten yleensä, lentojen hintojen etsimistä ja vertailua...Päätös on nyt tehty ja reissu varattu sekä lennot ostettu. Selvä, 7 päivää seilailua sekä 3 extrapäivää (1 ennen ja lähes 3 jälkeen reissun) Malediiveilla! Vähän lyhykäinen reissu, kun lennot kestää aika kauan, mutta...näin tällä kertaa. Lennot on kyllä syvältä, mutta koitetaan jaksaa :D Eiköhän se oo taas sen arvoista!

20.2. Lento lähtee
21.2. Lento perillä klo 12 aikaan. Yksi yö Malén tuntumassa.
22.2-28.2. Maldive Dhoni Cruise-pienryhmämatka
28.2-2.3. Pari yötä, lähes 3 kokonaista päivää yksikseen, jossain Malén lähellä
2.3. Lento lähtee myöhään illalla
3.3. Lento perillä

Reissun jälkeen mulla on vielä talvilomaa jäljellä, koska ton reissun ajankohdalle pyydän omaa lomaa ja ehkä käytän parit JP-päivät :) Että tämmösiä suunnitelmia tällä kertaa. Eihän tää nyt taas ihan ilmaista ole (toisin kuin eräillä veljeksillä...) mutta tulihan noita veronpalautuksia tossa äskettäin ihan kivasti ja aina voi jostain vähän nipistää ;)

Lennot löysin vertaa.fi:n avulla ja varaus tapahtui Ebookersin kautta. Lentelen Helsinki-Istanbul-Malé ja sama takaisin päin Turkish Airlines:lla. En olekaan kyseisen lentoyhtiön lennoilla ikinä ollut, mutta se on ilmeisesti tänä vuonna valittu Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi. Oon nyt myös katsellut majoituksia tuolla yksinolo-ajalle. Matkavakuutuksen otan luultavasti tällä kertaa Goudalta ja nimenomaan Gouda Super-vakuutuksen. Sehän mulla oli myös Kilimanjaron reissulla, koska kattaa vähän enemmän kuin normaalit matkavakuutukset yleensä esim. vuoristovaellukset, laitesukellukset, snorklailut, valtameriveneilyn jne. Sopii siis mun reissulle kuin nenä päähän!

Mun pitää hommata uusi passi! Se ei onneksi kamalan kauaa vie. Rahaa siihen menee noin 50€. Jatketaan tästä...ei ajatus enää juokse.



keskiviikko 16. lokakuuta 2013

4. päivä Köpiksessä: hiljalleen kotia päin

Hotellihuoneen luovutus klo 11. Lento lähtisi klo 15.30, joten vähän ajan tappamista vielä ennen lentokentälle lähtöä. Käppäiltiin Sankt Jorgens-järven varrella pieni lenkki ja vietiin postikortit postiin. Hurjaa menoa!




Lentokentälle lähdettiin sitten junalla jo hyvissä ajoin, koska kaupungilla ei jaksettu enää liikkua. Pyörittiin sitten lentokentällä ja ennen lentoa haukattiin vähän palasta. Siinäpä se reissu sitten olikin! Sopivan mittainen miniloma. Yksi päivä vähemmänkin olisi riittänyt - toisaalta taas ei jos oltais käyty esim. museoissa sisällä. Nyt kierreltiin ihan vaan paikkoja "ulkoisesti" :) Kiva oli käydä ja kiva kaupunki. Voin kuvitella, että kesällä aika ruuhkaisa paikka, kun nytkin ihmisiä tuntui olevan liikkeellä ihan mukavasti. Eli ajankohta oli myös aika jees! Kumpikaan ei oikein välitä liiasta "kaaoksesta" :) Parasta antia oli 2. päivä, jolloin tehtiin ja nähtiin paljon. Kaiken kruunasi aurinkoinen syksy!

tiistai 15. lokakuuta 2013

3. päivä Köpiksessä: Christiania ja sen ympäristö

Harmaa ja pilvinen päivä, mutta ei sadetta. Jes! Jalat edelleen rikki eilisestä, mutta eiku vaan taas talsimaan ympäriinsä. Sitä vartenhan matkalle lähdettiin :p Päivän suunnitelmana oli käppäillä Christianiaan, joka on keskustan laitamilla sijaitseva vapaakaupungiksi julistautunut alue. Joukko talonvaltaajia ja hippejä otti tämän entisen kasarmialueen haltuunsa vuonna 1971. Vapaakaupungin perustamisesta lähtien Tanskan hallitukset ja vapaakaupunki ovat olleet napit vastakkain ja joskus yrittäneet vääntää sopuakin. Toisinaan on poliisiakin tarvittu ja vapaakaupungin asukkaat ovat ajoittain uhanneet myös Pohjoismaista yhteistyötä.


Christianiaa pidettiin ennen Pohjoismaiden huumekaupan keskuksena ja kannabista kaupataan sekä käytetään siellä hyvin vapaasti nykyisinkin, vaikka huumeet ovat periaatteessa kiellettyjä. Kauppaa tehdään etenkin Pusher streetillä, missä valokuvaaminen ei ole sallittua. Vuoden 2006 Mondon Kööpenhamina-opaskirja kertoo, että huumeiden kaupustelu loppui vuoden 2004 jälkeen Tanskan hallituksen nollatoleranssipolitiikan vuoksi. Eipähän pidä ainakaan enää paikkaansa, sen omat silmämme kertoivat, kun Pusherilla kävelimme. Ihan avoimesti siellä oli myyntipisteitä ja pössyttelijöitä myöskin koko ajan ympärillä. Kuvia en tosiaan ottanut kuin sitten Christianin porttien ulkopuolelta muutamista graffiteista.




Christianilaiset pitävät kaupunkiaan vaihtoehto-onnelana periaatteenaan "jokaisella on vapaus tehdä mitä haluaa kunhan ei loukkaa toista". Alueen naapurit valittavat kuitenkin usein levottomuuksista ja epäsiisteydestä. Vähän epäsiistiä siellä tosiaan olikin joten en ihmettele valituksia. Omalaatuisia, erikoisia, kivoja ja rähjäisiä rakennuksia/hökötyksiä/asumuksia, hippityyppejä ja hyvin selvästi myös sellaisia perusjuopon näköisiä ihmisiä. Toisaalta myös muutamia lapsia (aika vähän kuitenkin) oli esimerkiksi leikkimässä vähän rähjäisessä leikkipuistossa. Jotenkin ne ei oikein tuntunut istuvan siihen ympäristöön, minun silmissä. Mutta mikäs siinä jos vain vanhemmat pitävät jälkikasvustaan huolta jne. Asukkaat maksavat Tanskan valtiolle vedestä ja sähköstä, mutta veroja he maksavat omalle yhteisölleen. Christianiassa asuu noin tuhat asukasta ja vapaakaupungin päättävin elin on yhteisön yleiskokous, jossa kaikilla on lupa puhua.


Alueella järjestetään konsertteja, omat joulumarkkinat ja siellä on paljon kahviloita sekä ravintoloita. Me ei kyllä jääty minnekään kahviloihin istuskelemaan. Käveltiin pääkadulta vähän syrjemmälle ja hiljalleen ulos alueelta. Ei ollu oikein meidän juttu, mutta tulipahan käytyä. Ei oikein tienny missä siellä saisi kävellä ja mitä katsella ettei vaikuta joltain "vakoilijalta" :D Pusherilla olo oli vähän epämiellyttävä. Isoja laumanvartijakoiria juoksenteli vapaana ympäriinsä eikä sinällään kenenkään hallinnassa. No, ihan leppoisia ne kai oli, mutta kuitenkin :D Nojuu, kuten sanoin, tulipahan käytyä.Vuosittain Christiania kiinnostaa 0,5-1 miljoonaa kööpenhaminalaista ja turistia.

(Lähteenä Mondo Kööpenhamina-opaskirja ja Wikipedia)

Ennen Christianian alueelle menoa kävimme Our Savior's-kirkossa, jonka torniin pääsi kapuamaan pientä maksua vastaan. Kävimme siis katselemassa hiukan maisemia Kööpenhaminan ylle :)






Jalat oli kahden päivän runsaan kävelyn ja kirkon portaiden vuoksi ihan hapoilla (älytöntä!) ja päädyimme hyppäämään metroon. Ajeltiin yhden pysäkin verran lähemmäs keskustan pääkatua ja jäätiin terassille lämpölamppujen alle syömään ennen hotellille paluuta. Hotellilla oltiin molemmat ihan poikki! Pää oli ihan tyhjä ja kumpikin halusi vain loikoilla eikä tehdä enää yhtään mitään. Vähän karttaa vilaistiin kuitenkin, että voisko jossain lähellä käydä, mutta ei...ei jaksanut enää ja toisekseen oltiin jo kierrelty nää päänähtävyydet. Kellokin alkoi olla sen verran ettei enää mihinkään museoihin sisällekään voinut lähteä. Niinpä päädyimme rentoutumaan hotellilla ja myöhäisillalla kävimme vielä syömässä. Seuraavana päivänä kotiinlähdön aika.

maanantai 14. lokakuuta 2013

2. päivä Köpiksessä: Kaupungin nähtävyyksiä, Tivoli yms.

Hyvät yöunet takana ja ylös, ulos ja reippailemaan. Aurinko paisteli heti aamupäivästä lähtien ja päivä olikin mitä mainioin kaupungin kiertelyyn! Aloiteltiin Vesterbrogadelta rautatieaseman ja Tivolin ohi perinteiselle turistikierrokselle, jalkaisin. Kierros oli piirretty valmiiksi lentokentältä saamaamme karttaan ja seurailtiin sitten vaan siinä näkyviä jalanjälkiä. Kaupungintalolta pieniä kujia ja pääkatua kierrellen katsomaan Nyhavn:n maisemia. Ja siitä sitten eteenpäin Amalienborg:n palatsiaukiolle.

Kaupungintalo (Town hall)
 Matkanvarrelta




 Vanha kirkko, nykyisin museona toimiva
 Kuninkaallinen teatteri (Royal theatre)

Teatteri

 Nyhavn:n satama-alue



Nyhavn:n kivat värikkäät rakennukset


Satamasta rantaraittia kohti ohi "The playhousen" ja oopperan jäädessä toiselle puolelle.

  
Ooppera

Poistuttiin rantaraitilta Amalienborg:n palatsiaukiolle ja käytiin vilaisemassa marmorikirkkoa.






Seuraavaksi matka jatkui (lounastauon jälkeen) pienen merenneidon patsaalle. 
Matkalla muun muassa Saint Alban:n kirkko ja Gifeon fountain.
Saint Alban church
Gifeon fountain




Siinä se nyt on, Kööpenhaminan tunnetuin nähtävyys. PIENI merenneito, jota ihastelemassa olikin joukko ihmisiä. Vähän suurehkot mittasuhteet saanut nähtävyys :D mutta tokihan se piti käydä katsomassa!


Pieni merenneito on Kööpenhaminan satamassa sijaitseva kuvanveistäjä Edvard Eriksenin pientä merenneitoa esittävä pronssiveistos. Se on sijoitettu rantakiville keskeisen Churchill-puiston merenpuoleiseen reunaan. Patsas paljastettiin elokuussa 1913.

Edvard Eriksen veisti patsaan Carlsbergin panimosukuun kuuluneen Carl Jacobsenin toimeksiannosta. Jacobsen oli ihastunut H. C. Andersenin satuun ”Pieni merenneito” perustuvaan balettiin. Vuonna 1909 pääosaa esittänyt ballerina Ellen Price ei suostunut patsaan malliksi, joten veistoksen mallina oli Eriksenin vaimo Eline Eriksen.

Pieni merenneito on joutunut useasti ilkivallan kohteeksi ja sen pää on sahattu kahdesti pois. Ensimmäinen vakava ilkityö sattui vuonna 1964, kun joku sahasi merenneidolta pään kaulasta poikki. Päätä ei löydetty, ja patsaalle jouduttiin valamaan uusi pää. Vuonna 1984 merenneidon oikea käsi oli sahattu poikki, mutta kaksi katuvaa nuorta vandaalia palautti käden parin päivän kuluttua. Vuonna 1998 merenneidon pää oli jälleen sahattu pois, mutta myöhemmin tuntematon henkilö palautti pään läheiselle TV-asemalle, ja se saatiin takaisin paikoilleen. Toukokuussa 2007 merenneito oli puolestaan maalattu yltä päältä punaiseksi. (Wikipedia)


Patsaalle kävellessämme näimme muutamia joutsenia ja pitihän niistäkin kuvia räpsiä :) 
Kauniita otuksia!


 
Patsaalta liikuimme Kastellet-linnoitukselle ja sitä ympäröivälle puistoalueelle. Kaunista seutua ja oli ihana käppäillä kivoissa maisemissa kauniissa raikkaassa syyssäässä :)




 Saint Alban:n kirkko
Matka jatkui Rosenbergin linnalle, joka ei tällä kertaa vaikuttanut. Lähelle ei päässyt ja jotain remonttiakin siellä tehtiin. King's gardenin kautta kujia ja katuja pitkin laahustimme hiljalleen kohti hotellia. Monta tuntia kiertelyä ja kaartelua otti veronsa. Jalat oli hotellille saavuttua aivan poikki :D

Matkanvarrelta


 King's garden





 Rosenberg


Mitähän me sitten tehtiin? Jos en väärin muista, taidettiin ehkä ottaa pienet päiväunet ja suunnitella vähän illan menoja. Tarkoitus oli lähteä Tivoliin, koska sääkin oli mainio eikä ainakaan satanut. Tivolia ennen päätimme löytää sen cocktailbaarin, jota edellisenä iltana etsittiin! Sen kivat koristevalotkin näkyi meidän hotellin ikkunasta!!! Hitto soikoon, se oli löydettävä! Ja löytyihän se...samalta sisäpihalta pääsi kuin pääsikin sisään. Edellisenä iltana portti oli vain suljettu, koska baari ei ollut ilmeisesti vielä auki, heh. Yhden cocktailin join ja mies joi oluen. Mun juoma olikin "vain" noin 16-17 euroa eli ei mikään edullinen paikka :D Harmi..muuten oikein mukava paikka ja olisi voinut istua pidempäänkin ja vaikka toisenakin iltana. Paikan nimi siis Lidkoeb, tervemenoa rahat :D

Kun ilta pimeni, suuntasimme Tivoliin ja olipa oikein kiva kokemus ja tunnelma :) Ostettiin vain pääsyliput sisälle Tivolin alueelle eikä käyty laitteissa. Silti saatiin kulutettua aikaa puiston alueella monen tunnin verran vain kierrellen ja katsellen :) Ihanaa valaistusta Halloweenin kunniaksi, riemunkiljahduksia laitteissa pyöriviltä, paljon ihmisiä, tivoliruokaa (ja hienojakin ravintoloita) ja hei löydettiin myös pubi, josta sain siideriä eli sinne mentiinkin ihan loppuillasta lämmittelemään :D Oikein tunnelmallinen paikka! 

Pääsisäänkäynti




 Alkuillan show lapsiperheille

 Karuselli pyörii ja pyörii ja pyörii...

 Vuoristoradan valaistus
Ärrrrrrrrrrrr!


Noita-akka ja taikapata!

Tivolista jatkoimme suoraan hotellille. Pitkä päivä ja jaloilla oleskelua takana! Mutta hieno päivä kaiken kaikkiaan :)