Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



lauantai 28. helmikuuta 2009

Yliannostus suunnittelua

Matkaähky iski ja sain ilmeisesti jonkinmoisen yliannostuksen tämän Kroatian matkan suunnittelua :D  Eli toisin sanoen, ei ole mitään uutta kirjoiteltavaa. Lisäksi viikon matkalle on turha ryhtyä suunnittelemaankaan turhan paljon juttuja - tarkoituksena ei ole juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, vaan myös rentoutua ja vain olla :)


Palailen asiaan mikäli tulee jotain uutta mieleen. Ja viimeistään tietysti myöhemmin keväällä, kun matka alkaa lähestyä. (Ja voin luvata, että matkakuvia ja -kertomuksia tulen tänne lisäämään kesäkuun lopulla tietystikin. En malttaisi sitäkään odottaa; kuvien katselu ja kokemusten kirjoittelu on niin mukavaa!)


Ainiin joo, jos en kirjoittele tänne osioon, niin saatan kyllä muita juttuja lisätä sivuille jos tulee mieleen jotain. Tuossa pari päivää sitten lisäsin Hintatietoja-sivun, jotta voin laittaa vähän ylös millaisia kuluja matkasta ylipäänsä on tullut/tulee. Tällä hetkellä siellä ei ole kylläkään mainittu kuin lennot+majoitus.


Näihin puheisiin, hyvää kevättä toistaiseksi! Jatketaan juttuja myöhemmin!


(Btw. olen saanut lähes yliannostuksen myös erään toisen matkan suunnittelusta rolleyes No, mutta siitä ehkä myöhemmin ja toisaalla lisää...)

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Valvomista ja tuumailua

Yö tässä vaan mukavasti etenee vaikka nukkumassa pitäisi jo olla. Nooh, aamulla on vain työpalaveri klo 8-10 joten sen pari tuntia menee vaikka tunnin yöunilla, eikös rolleyes


Olen taas surffaillut netissä katsellen edelleen erilaisia majoituksia, vaikka yksi onkin jo varattuna. Noh, voihan sitä aina katsella jos tulisi parempi vastaan - etenkin kun varatun majoituksen voi perua ilman kuluja.


Lisäksi tuumailin miten saarilla vierailua kannattaisi toteuttaa. Tietty paras olisi jos heti aamusta pääsisi lautalla Hvariin/Braciin ja tulisi sitten lautalla takaisin kun siltä tuntuu. Aloin vaan tuumailemaan, että kannattaisiko saarella vuokrata esim. skootteri. Pääsisi tutkimaan saarta vähän kauempaakin kuin vain siitä mihin lautta meidät jättää. Skootterilla ajamisesta mulla ei ole juuri kokemusta ja miehellä ei ajokorttia. Pitää ehkä keväällä mennä vanhempien tykö harjoittelemaan, heh. Siellä olisi siis skootteri. :)


Skootterin vuokraamisesta tuli mieleeni, että Ciovon saarella (jossa meillä on siis majoitus varattuna) voisi vuokrata polkypyörät ja ajella pitkin saarta sen eri kolkkiin. Ei tartte vaan Okrug Gornjissa olla. Myös Trogiriin ei olisi pitkä matka pyörällä, noin 4km :) Luulisi polkupyörävuokrauksen onnistuvan! Se olisi ihan näppärä kulkupeli! Niin ja voisihan pyörän vuokrata noilla saarillakin jos tuntuu turvallisemmalta ja kivemmalta.


Löysin myös tosi hyvän kartan Ciovon saaresta. Kurkkaa linkki! 
Karttaa katsomalla näyttäisi siltä, että Apartment Logos on hyvällä paikalla rannan ja "keskustan" suhteen. No, näin mä kyllä ajattelinkin..olihan siitä infoa Booking.comin sivuilla ja mainintoja myös siellä oleilleiden asiakkaiden arvioinneissa. Logos on siis tuolla Krcic-tiellä.


Miehelle puhuin kotiuduttua (tulin tänään Kuopiosta) tuosta koskenlaskusta ja kaipa se siihen ns. suostuisi. On vaan huvittavaa, että mä intoilen ja kehittelen kaikenlaisia juttuja ja mies sit on vaan, että "OK" :D Ai miten niin oon innostuneempi?!  :P


Noh, et semmottii tänä yönä. Kai sitä nyt vois mennä koisimaan noin 3,5 tunniksi jos saan unta.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Karttojen tutkailua



Tänään olen tutkiskellut karttoja, joista näkee hyvin sijoittumisemme Ciovon saarella. Apartment Logos on Okrug Gornji-nimisen alueen tuntumassa. Tässä pari karttaa havainnollistamaan:
Mustan palleron kohdalla on Apartment Logos.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Kroatia - why not?

Mistäköhän sain muutama kuukausi sitten mieleeni, että Kroatia voisi olla mukava lomakohde? Ei mitään hajua, mutta "siitä se ajatus sitten lähti" :)


Välillä enemmän ja välillä vähemmän mielessäni on pyörinyt ulkomaille lähteminen ihan lomatarkoituksella. Välillä jopa niin paljon, että olen istunut päivät ja yökaudet (ihan oikeasti öbaut 00-06 am) netissä surffaillen asiaan liittyvillä sivuilla. Kroatiasta tuli jostain syystä jonkinmoinen pakkomielle; minähän olin jo aikoja sitten tavallaan päättänyt lähteä, mutta kun tuo mies vähän hannaili vastaan. Sitten tapahtui hassuja - eilen mies nimittäin sanoi, että okei, voin varata matkan! Juu, voi arvata mitä sitten tänään tein... ;)


Matka on siis varattu. Ihan viikon reissu kyseessä, ajankohtana 7-14.6. ennen varsinaista huippukesäsesonkiaikaa (heinä-/elokuu). Lennot varasin Blue1:lta ja majoitukseksi valikoitui Apartments-tyyppinen ratkaisu, jonka varasin Booking.comista. Lennämme Splitiin ja majoituksemme sijaitsee Ciovon saarella (Okrug Gornj), joka on noin 5km Trogirista ja 30km Splitistä. Alla olevassa kartassa majoituspaikkamme sijaitsee tuossa Okrug-nimen vieressä oikealla.





Apartment Logos vaikuttaa siistiltä ja mukavalta paikalta. On myös saanut tosi hyviä arvosteluja kaikkialla, mistä olen arvosteluja netistä löytänyt! (/www.booking.com/hotel/hr/logos.fi.html)


Lennot ovat noin 305e/hlö (menopaluu) ja majoitus 7 yöltä 170e/hlö. Lomabudjetti on siis noin 480e/hlö näiden kulujen osalta. Ei nyt mikään mahdoton summa.


Tämän hetken matkatavoitteiksi voisin luetella:
  • Ciovo-saaren tutkailu
  • Trogir ja Split-kaupunkien kiertely
  • saarihyppelyt (Splitistä lautalla esim. Hvarille, Vis:n saarelle jne)
  • Plitvicen "kansallispuistovaellus"
  • auringosta ja maisemista nautiskelu
  • melontaretken/koskiseikkailun tekeminen (tai vastaavaa pientä aktiviteettia)
Tämmöisiä suunnitelmia siis :) Kiva kun on jotain mitä odottaa!