Päivä ei alkanut mitenkään parhaalla mahdollisella tavalla, oli nimittäin aikan kamala matatukyyti aamulla. Oltiin Tiinan kanssa ainoat matkustajat, kaikki muut jäivät pois kyydistä jos hyvin aikaisessa vaiheessa. Kuski ja apupoika naureskelivat keskenään jotain. Noh, sitten yhtäkkiä matatu kääntyi johonkin pikkukujalle pois tutulta reitiltä! Alkoi pikkusen sydän hakkaamaan, että mihin ne meitä vie ja täytyy myöntää, että kaikenlaista kävi mielessä! Kuka meitä jossain slummin sivukujalla auttaisi? Kysyin apupojalta, että minne ootte menossa. Se vaan viittoi eteenpäin, että tonne. Katseltiin toisiamme Tiinan kanssa: pitäiskö sanoa, että päästäkää meidät pois? Ei sekään oikein houkutellut - jäädä nyt 'keskelle ei mitään' töröttämään. Jonkin ajan kuluttua pikkutie loppui ja tultiin isommalle tielle, joka ei kuitenkaan näyttänyt sekään tutulta..kaiken lisäksi apupoika otti matatun numeron pois ikkunasta ihankuin kyyti ois muuttunu joksikin hupiajeluksi. Hiljalleen maisemat alkoivat näyttää tutuilta ja oltiinkin oikealla tiellä! Siinä vaiheessa pääsi kyllä suuri helpotuksen huokaus. Ne hiton tyypit oli vaan päättäny oikaista...
Päivä koululla meni normaaliin tapaan mitä nyt Juniori oksensi omaan juomakuppiinsa, joi siitä vielä, oksensi lisää, kävi heittämässä yrjöt myös pihalle ja sen semmosta. Kuvia räpsittiin luokista ja ulkoa harjoitteluraporttia (esteettömyyskartoitusta) varten. John oli mallina pyörätuolinsa kanssa ja tykkäs kun otettiin kuvia :) Vekkuli kaveri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti