Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



sunnuntai 24. syyskuuta 2006

Päivä 9: Shopping ja Uhuru Park-reissu

Jambo jälleen! Eilen käytiin pienellä kaupunkikierroksella. Ensin nettikahvilassa, jonka jälkeen suunnattiin Masai Marketille ja kuten arvata saattaa, sieltä löytyi muutamia matkamuistoja sekä tuliaisia kotiin vietäväksi :) Ärsyttävää marketilla oli se hito tyrkyttäminen - ei saa ollenkaan rauhassa katsella, kun myyjät tulee siihen tyrkyttämään kaikkea. Ei auta vaikka sanoo, että en halua kyseistä esinettä tms. Myyjä vaan jatkaa, että sovitaan sinulle hyvä hinta. Argh, rasittavaa!

Marketilta mentiin Stanley-hotellille ravintolaan. Rahaa meni, mutta ei voi tinkiä syömisestä jos on mahdollisuus syödä jotain muuta kuin meidän herkkusapuskaa kämpillä (makaroneja, tonnikalaa jne.) :D Ihme kyllä ei vielä kyllästytä meidänkään sapuskat, mutta kananmunat mulle ei oikein nyt maistu, mutta ostinpa viimeksi kaupasta ison paketin weetabixeja ja niistä olen nauttinut maidon kera :) Kaupasta ostettiin muutama pullo Smirnoff Icea ja illalla nautiskeltiin näistä juomista ja juteltiin tyttöjen juttuja ;) Nukkumaan mentiin VASTA klo 2 aikoihin, aika hurjaa :D

Tänään: Aurinko näytti paistelevan, joten valmistauduttiin lähtemään Uhuru Parkiin. Piti laittaa oikein kunnon kerros aur.rasvaa :D Mulla nimittäin lähti eilen nenästä nahkat ja edelleen on muutenkin naama + kädet punaset. Uhuru parkissa joku pikkutenava katteli meitä pitkään, ujostellen naureskeli ja juoksi sitten vauhdilla vanhempiensa luokse. Sama toistui monta kertaa ja sitten vilkutettiin muksulle, jolloin hän taas alkoi nauramaan ja juoksi taas kauemmas ja vanhempien luota uskaltautui vilkuttamaan meille takaisin :) Vanhemmatkin näytti hymyilevän ja se tenava oli niin söötti!

Uhurussa oltiin pari tuntia, jonka jälkeen päivää ja iltaa vieteltiin sisätiloissa. Ollaan tässä mietitty tulevia matkustuskohteita ja jopa koulutehtäviä katseltiin sekä kirjoitettiin hieman johdantoa raporttiin! WOW!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti