Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



lauantai 16. syyskuuta 2006

Ekan päivän touhuilua

Uusi päivä ja 1. päivä Nairobissa valkeni meille unikeoille puoli 10 aikaan. Oli tarkoitus lähteä klo 10 aikaan Ms. Musiman kanssa kaupungille, mutta todellisuudessa Musima saapui klo 11 jälkeen hakemaan meitä. Täällähän ajantajua "ei tunneta" :D Kaupunkiin lähdettiin koulun autolla ja voi tätä liikennettä! Kaikki tulee ja menee miten sattuu, ei paljon ajatella väistämisiä! Toisaalta, ihmiset kävelee myös miten sattuu ja autojen keskellä eikä vielä nähty kenenkään jäävän alle ;) että kai ne autoilijat jotain väistelee, ainakin välillä :)

Keskustassa käppäiltiin ja käytiin ostoksilla, jotta meillä ois jotain syötävää ja juotavaa asunnolla. Musima näytti meille nettikahvilanpaikan ja sen semmosta. Pari kerjäläistä tuli vastaan ja onhan se aika ahdistavaa mennä vaan ohi. Yks muksu tarttui kädestä ja höpötti jotain. Ja yks alaraajaton mies huristeli pyörätuolilla autotiellä - se oli aika omituista, mutta eipä viittiny tuijottamaan jäädä.

Asunnolle palattua tehtiin ruokaa ja sen jälkeen alkoikin väsyttämään- Yllättävän paljon rasitti se keskustassa käynti, kun kaikki oli todella kaikinpuolin uutta! Erikoista oli se, että ei ollut turvaton olo. Ehkä sillä oli vaikutusta, että Musima oli mukana ja rahat oli paidan/housujen alla piilossa. Keskustassa kauhistutti lähinnä se hullu trafiikki, autot ja ihmismäärä! Toisaalta nyt kun aattelee, ei ihmisiä välttämättä ollut kamalan paljon enemmän kuin esim. Helsingissä ruuhka-aikana, mutta se hämmensi, että ihmisiä on  täällä joka puolella! Siis tarkoittaen autotiellä seikkailemassa ja vaikka missä.

Päiväunet otettiin ja nukkumisen jälkeen hengailtiin isolla parvekkeellamme katsellen ohikulkevia ihmisiä ja jutellen. Odoteltiin, että tulee pimeä ja noin klo 18-18.30 oli jo hämärä vaihtunut pimeydeksi, katuvalot ja kaupungin valot tähän tosin näkyy, joten ei ihan pilkkopimeetä ole kuitenkaan. Asunnolta ei voi juurikaan poistua enää pimeällä. Ymmärrettävää, koska ollaan kuitenkin 2 valkoista nuorta naista tällaisessa maassa. Illat ovat turvattomia paikallisillekin...Nyt on kello 21.20 ja ja istutaan ruokailutilassa ja kirjoitellaan päiväkirjoja tahoillamme. Suihkussakin käytiin: täällä on semmonen systeemi, että pitää laittaa yks nappi päälle ja odottaa noin 30min - sit pitäis tulla lämmintä vettä. No, eipä tullu kovin lämmintä :D Vois tulla aika kylmä kylpy jos tuohon ammeeseen laskis kylpyveden, heh.

Tänään katseltiin myös telkkua ja kuunneltiin jotain kenialaista musakanavaa kenialaisine räppeineen :) Täällä kämpillä on niin hiljaista kadun ääniä lukuunottamatta. Ikävä kotiin ei ole iskenyt vielä, no eka päivähän tämä on, mutta siis ei ole semmonen kamala olo, että mihin sitä on lähtenyt! Kokemuksena kaikki otetaan vastaan. Tiinankin kanssa puhuttiin, että vaikka illat ois tylsiä ja ollaan jumissa asunnolla, niin silti se kuuluu tähän juttuun ja on omanlainen kokemus elää näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti