Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



tiistai 25. helmikuuta 2014

5. päivä: paha olo, delfiinejä, Dhiggaru

Aamulla oli kamalan vaikea herätä, väsytti ihan tajuttomasti. No saimme kuitenkin tapojen mukaan erinomaisen aamupalan: paahtoleipää, paistettuja munia, lättyjä ja hilloo, hedelmiä, mangomehua yms. Väsymys vaan jatkui ja menin hyttiin lepäilemään. Ilmeisesti vähän nukahdinkin, koska heräsin siihen, että laiva keinuu aika paljon. Sen verran, että ajattelin, että ei ole hyvä olla sisätiloissa jos laiva vaikka kaatuu. Todellisuudessa se ei varmasti ollut millään tasolla edes lähellä, mutta näin kokemattomana keinunta tuntui aika suurelta. No, lähdin sitten pois hytistä ja hyvin keinutti silleen, että seinistä sai ottaa tukea. Muutkin olivat laivan takaosassa, koska reissun alettua meille kerrottiin, että se on paras paikka jos tulee huono olo/isot aallot.

Mä olin vielä elävien kirjoissa hetken, mutta hiljalleen olo vain paheni ja paheni. Paha olo alkoi olla sitä luokkaa, että en tiennyt miten päin olisin. Victor yritti antaa mulle limeä, mikä vois helpottaa. Kävin staff:n tiloissa sisällä kannen vieressä - ei, ei hyvä missään nimessä, en saa happea! Sen jälkeen menin istumaan laivan sivulle. Katie kävi sanomassa, että tuijota horisonttia, se voi auttaa. Ja minähän tuijotin. Hetken jo luulin, että olo helpottaa, mutta sitten se taas yhtäkkiä paheni. Sitten ilmoitinkin, että nyt lentää oksennus ja näinhän siinä kävi. Laidan yli vaan yöks! Sen jälkeen helpotti vähän ja kanavan(?) ylityskin oli melkein ohi. Eli oltiin justiinsa kahden atollin välisellä alueella, jossa merenkäynti on voimakkaampaa. Olin muuten ainut jolla olo noin paha olo :D

No, tän episodin jälkeen olin aika tööt. Bongattiin kuitenkin parit delfiiniryhmät (kuvat ei oikein onnistunu, mut video löytyy) ja se vähän piristi! Loikoilin yläkannella ja kävin välissä vain lounaalla. Siirryin välillä hyttiin nukkumaan ja viiden maissa Katie tulikin herättelemään, koska lähtisimme Dhiggarun kyläsaarelle vierailulle. Dhiggarun pienellä saarella kierreltiin ehkä tunnin verran. Vanha kalastajakylä, mutta valitettavasti nykyisin kalaa ei tule enää niin paljoa. Kuitenkin kalastus on yhä tärkeää kyläläisille! Oltiinkin lähdössä juuri pois, kun kalastajat palasi mereltä noin 500kg kalaa mukanaan. Se on kuulemma liian vähän. Ennen saatiin 1000kg.

Delfiiniparvi uiskenteli kohtuullisen lähellä. Harmi, kun en hyviä kuvia saanut.

 Dhiggaru

Tsunami vaikutti myös Dhiggarun kylään ja joissain osissa saarta oli aika tyhjän näköistä. Tiilipinoja oli sinne pinottu uusia rakennuksia varten, mutta vielä niitä ei oltu saatu rakennettua. Jotkut perheet asuvat vähän hökkelintyyppisissä ratkaisuissa tällä hetkellä.



Illalla laivalla vaan lepäilin. En lähtenyt takas kylään - muut lähti katsomaan perinteistä tanssiesitystä yms. Mulla vähän öklö-olo joten parempi oli jäädä vaan laivalle lepäilemään. Tehtiin me muuten tänäänkin pari snorklausreissua. Toinen oli sellainen virran mukana snorklaus ja se vähän jännitti, koska Belizessä sattui sillon se snorklausonnettomuus, jossa pari snorklaajaa menehtyi, kun he joutuivat vissiin virtauksen vietäväksi jne. Noh tämä meidän reissu meni hyvin ja oli hauska, kun ei tartennu tehdä mitään. Alam tarkisti myös, mihin suuntaan virtaus vie ennen kuin me mentiin veteen. Virtauksessa oli PALJON kaloja! Ihan älyttömästi, suuria parvia! Hienon näköistä oli - kuvia ei ehtinyt ottaa juurikaan :D

Black moray eel
 Näitä oli ihan hirmusen paljon! Hienon näköistä :)



2 kommenttia:

  1. Mekoisen vaatimattomilta paikoilta näyttävät noin kuvien perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarikylät oli aika vaatimattomia kyllä. Liekö sitä tarkoitit vai yleisesti blogin kuvia :D

      Poista