Katselen taas Kilimanjaro-videoita YouTubesta ja huokailen.
Mitä jos kaikki nähty "vaiva" onkin hyödytöntä?
Mitä jos en pääse huipulle?
Muistettava on kuitenkin, että monilta reissu jää kesken - useimmiten vuoristotaudin oireiden vuoksi. Sen tiedän, että jonkinmoisia oireita tulee takuulla, mutta miten voimakkaita? Sitä kun ei voi tietää eli periaatteessa ihan arpapeliä. Olenhan mä kavereille puhellut, että täytyy valmistautua myös siihen, että Uhurulle asti en tule pääsemään. Pettymys olisi kyllä valtava! Toisaalta myös tällöin tulisi olla ylpeä itsestä ja etenkin, kun aivan varmasti teen kaikkeni tavoitteeni eteen. Mutta mitä jos se ei riitä?
Näitä videoita on niin kiva katsella. Ja mä haluan päästä huipulle! Haluan päästä näkemään nuo kaikki maisemat itse! Haluan otatuttaa kuvan itsestäni Uhurulla, kyltin edessä.
Huokaus.
Toinen juttu, mitä olen tässä illan ja yön puitteissa tuumaillut, on Kilin reissun ajoitus. Aiemminhan kirjoitin siitä Fullmoon-noususta, mutta äsken eksyin Kaukoretkien nettisivuille (pohdin matkaa aluksi heidän järjestämänään) ja huomasin, että yksi ryhmä olisi Kilillä 22-27.1. Jos meniskin samoihin aikoihin, niin siellähän olisi muita suomalaisia ja voisi jakaa kokemuksia, ehkä jopa tutustua suomalaisporukkaan. Ei sillä että mä suomalaisia kaipailisin ulkomailla ollessani, mutta toisaalta jos yksin lähden yrittämään valloitusta, niin olisihan se hienoa jos saisi jutella tunnelmista ihan suomalaistenkin kanssa, omalla äidinkielellä. Tietysti itse matkaa tekisin ja omaan tahtiini, mutta esimerkiksi iltaisin, kun päivän kävelyt on ohi, voisi seura olla ihan kiva juttu.
Tammi-helmikuussa on kyllä Kilimanjaron sesonkikausi eli porukkaahan siellä riittää joka tapauksessa. Se on varma! Enköhän mä siellä tutustu muihin valloittajiin :) Ja kivahan se on englantiakin sönkätä =D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti