Tämän päivän hommana oli vähän katsella matkakamoja kasaan ja ihan mukavastihan tuo olkkarin kulma alkaa taas täyttyä :) Kasasin toilettipussukan ja terveys-/lääkejutut sekä nestemäiset purnukat minigrip-pusseihin. Kävin myös vähän vaatekaappia läpi pohtien samalla, miten paljon vaatetta tartten mukaani.
Tuohon oon nyt koonnut parit shortsit, pari hametta, parit pitkälahkeiset tai capri-housut sekä toppeja. Tärkeimpiä vaatteista on ehkä paidat, koska ne hiostuu ja likaantuu nopeiten. Toppeja aattelin pääasiassa ottaa mukaan, mutta ehkä myös pari lyhythihaista paitaa ja jonkun pitkähihaisen. Löysin myös aurinkolätsän, mikä on kulkenut mukanani aiemminkin mm. Tansanian upealla safarilla. Lätsä ei edes ole alunperin minun vaan joskus vuonna käpy sain sen lainaan kaverilta :D
Kenkiä otan ehket mukaani kolmet. Noi vihreet kävelykengät tuossa etualalla ja sitten kahdet sandaalit/läpsyt.
Tärkeät paperit on säilötty isoon kirjekuoreen ja tuossa toisessa lappusessa on checklist. Rahavyön lisäksi löysin kaulaan laitettavan raha/passi-pussukan. En edes muistanu, että oon semmosenkin joskus ostanut. En oo sitä varmaan kertaakaan käyttänyt, mutta tuo rahavyö oli paljon käytössä Keniassa. Hyi hyi, muistan vaan, miten maha hikoilee, kun vyötä pitää paidan alla :D
Sulloin jo kerran nuo vaatteet yhteen kompressiopussiin ja totesin, että hei, täähän on tällä kertaa ihan pirun helppoa hommaa! Rinkkaan menee ainakin kaksi kompr.pussia + sekalaista muuta rojua, käsimatkatavaroihin menis myös yks pussi. Voin siis ottaa mukaani vielä triplasti vaatetta! ;) No ei vaan, en tosiaan aatellu ottaa! Mutta eipähän tartte panikoida ettei tavarat mahdu mukaan. Tuntuu, että toi mun rinkka on vähän liiankin iso, mutta voinpahan tehdä Bangkokista jotain ostoksia jos huvittaa :)
Aloitin tänään malarialääkityksen (Lariam). Katotaan tuleeko levoton yö. Jos tulee niin tuskin edes lääkityksen takia - näin nimittäin viimekin yönä jotain ihan ihmeellisiä unia. En tosin muista mitä, mutta outoja ne oli. Oon varmaan sanonut aiemminkin, että ennen en ole Lariamista saanut sivuoireita, vaikka monet ihmiset niitä tuntuvat saavan kyseisestä lääkkeestä. Mut hyvä näin.
...laukussa leipää ja piimää vaan. Jos mua hiukkasen onnistaa, niin uuden ystävän saan!
Sivut
- Tervetulloo
- Blogin sisältö
- Minä ja matkailu
- Matkat kartalla
- Kwaheri Tanzania
- Lentäviä lauseita
- Linkkejä
- Kööpenhamina (2013)
- Afrikan kiertoreissu: Etelä-Afrikka, Namibia, Botswana, Sambia (2013)
- Väli-Amerikka: Meksiko, Guatemala, Belize (2012)
- Turkki (2012)
- Thaimaa (2011)
- Tansania (2010)
- Kroatia (2009)
- Egypti (2008)
- Kenia (2006)
Tervetuloa matkailublogiini!
Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.
Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!
Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.
tiistai 3. toukokuuta 2011
maanantai 2. toukokuuta 2011
Matkatavararajoitukset, Finnair
Meno- ja paluulentoni toteutuu Finnairin koneella, joten tässä muistutukseksi matkatavararajoitukset. Lähteenä Finnairin nettisivut.
1PC - 1 matkalaukku:
Käsimatkatavara:
1PC - 1 matkalaukku:
- Paino saa olla korkeintaan 23kg (lisämaksusta 24-32kg)
- Laukun mitat yhteensä 158cm
Käsimatkatavara:
- Paino saa olla 8kg
- Laukun mitat enintään 56 x 45 x 25 cm
- Laukkuja saa olla yksi
Tunnisteet:
ENNEN matkaa,
lentotiedot,
pakkailua,
thaimaa
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
TJ 10: Apuva, apuva , aaapuva!
Voi hyvät hyssykät sentään! Pitäiskö sitä tajuta, että kohta on reissun aika? Ei oo enää kuin 4 hassua työvuoroa (ti-pe)ja sitten alkaa vapaat! Jotenkin en taas yhtään ees tajua koko juttua. Välillä vähän mahaa kourasee jännityksestä, kun tajuaa miten vähän aikaa on enää lennolle :D
Huomenna ois vapaapäivä ja tavoitteena olisi katsella vähän noita reissuvaatteita yms. Pitäis varmaan jotain vaatetta pestäkin, kun varmaan viime kesästä asti roikkuneet pyykkikorissa (rakastan käsinpestäviä vaatteita!).
Kuopiossa kävin tuossa myös pyörähtämässä ja ostinpa samalla reissulla parit bikinit - jos vaikka joutuis ihan reissussa käyttämään ;) Löyty kyllä omaan silmään kivan näköiset ja jopa passasivat kohtuullisesti tähän kroppaankin :DYlä- ja alaosia voi myös kivasti yhdistellä, koska molemmissa on turkoosia :) Alaosat nyt on periaatteessa ihan samanlaiset, mutta yläosat on kuitenkin erilaiset. Oli siis pakko ostaa molemmat :D
Pitäis ehkä vähän rueta miettimään tuota pakkailua ettei jää sit viime tippaan. Olkoon se huomisen juttu! Apua, jänskää!

jännitys,
ostoksia,
thaimaa
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Bangkokin kartta
Thai-klupin keskustelufoorumilta löytyi linkki hyvään Bangkokin karttaan, joten laitetaas linkkiä tännekin :)
http://www.hot-map.com/en/bangkok
http://www.hot-map.com/en/bangkok
TJ 21! Hotelli Solo & BTS
Varailin tuossa eräänä yönä reissun päätteeksi itselleni melko mainiolta vaikuttavan hotellihuoneen. Thailand Discovery päättyy siis 29.5, mutta mun lentohan takaisin Suomeen lähtee keskiyön paikkeilla 30-31.5. Varasin siis yhden yön majoituksen 29-30.5. hotellista "Solo". Varauksen voi vielä perua jos tulee muita suunnitelmia!
Hotelli Solo sijaitsee Sukhumvit 2:ssa ja näin ollen kohtalaisen hyvällä paikalla. Siitä pitäisi kätevästi päästä eri puolille Bangkokia mm. sky train:a (BTS) käyttäen :) En tiedä, kuinka paljon tulee enää sitten liikuttua, mutta MBK:ssa voisi ainakin käydä vähän pyörimässä. MBK on siis sellainen valtava ostoskeskus. Sinne osaisin ehkä just ja just suunnistaa ;)
Tässäpä linkki kuvaan sky train-reiteistä. Ossaankohan ollenkaan liikkua tuolla? :D
http://www.bts.co.th/en/map.asp
Tuolla Gapin keskustelufoorumilla oli Rick:n kanssa hiukan juttua ja hän sanoin myös lentävänsä back to Canada 30.päivä ja pohdiskeli jo viimeisen illan juhlia Bangkokissa. Mistäs sitä tietää jos vaikka porukkaa on vielä kasassa silloin, niin varmaan porukalla ois kiva lähtee illanviettoon :)

Bangkok,
ENNEN matkaa,
majoitus,
thaimaa
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Thaimaa
Sijainti: Kaakkois-Aasia
Rajanaapurit: Laos, Malesia, Myanmar ja Kambodza
Pääkaupunki: Bangkok
Asukkaita: noin 67 000 000
Aikavyöhyke (UTC) = +7 (+5 Suomen talviaikaan)
Rahayksikkö: baht (THB) 1 euro = noin 43 bahtia
Uskonto: buddhalaisia jopa 95%, muslimeja, kristittyjä, hinduja...
Virallinen kieli: thai
Ilmasto: Trooppinen. Etelässä aina kuuma ja kostea ilmasto,
pohjoisessa lämpötila voi laskea lähelle nollaa talvimonsuunin aikaan
Kuumaa ja kuivaa:
tämä ajanjakso alkaa helmikuussa ja kestää toukokuun loppuun. Keskilämpötila on +34 C ja kosteusprosentti on noin 75.
Sateista, mutta myös aurinkoista:
tämä ajanjakso sijoittuu kesäkuusta lokakuun loppuun. Keskilämpötila on +29 C ja kosteusprosentti on noin 87.
Kylmin ajanjakso sijoittuu sitten marraskuun ja tammikuun välille, jolloin lämpötila vaihtelee +20 ja +32 asteen välillä ja kosteusprosentti on alhaisempi kuin muuten.
Tunnisteet:
thaimaa,
tietoa reissukohteista
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
Musiikkia
Sunnuntai-illan fiilistelyä musiikin parissa.
Kiva video :P Ois kiva tietää, miten se liittyy tuohon biisiin. Vai liittyykö? :D Tingnangnangting. Tuolta se kuulostaa, mutta ei se mitään :D Ja muuvit hallussa!
Leppoista matkustelua. Noinkohan mekin sitten reissun päällä körötellään? ;)
Vähän popimpaa ja ehkä hiukkasen modernimpaa thai-musiikkia.
Thai-poppari Palmy:
Sitten tämmöinen ihana laavstori. Kolme osaa, kolme eri videota. Nyyh!
Part 1:
Part 2:
Part 3:
torstai 14. huhtikuuta 2011
Matka-apteekki ja -lukemista
Jaksoin raahautua tänään keskustaan ostoksille. Kummasti tuota rahaa tuppaa palamaan, vaikka ei osta edes mitään isompaa! Ei se mitään, kiva oli shoppailla :)
Kattoo nyt mitä mä noista otan mukaani. Riippuu mahtuuko ne jonnekin. Lennoilla (kun ihan yksin joudun taas lentelemään, byäääh) vois lueskella, samoin bussimatkoilla reissussa ja rantsussa.
AI NIIN: Rinkka, kompressiopussit ja kesäläpsykkäätkin löytyivät! :D Kohta voin jo rueta pakkailemaan ;)
Ostoksia matka-apteekkiin:
- käsidesi
- rela-maitohappobakteereja
- imodium
- heinix-allergialääke
- offia, jonka pitäis kuulemma tehota myös trooppisiin elukoihin
- vedenkestäviä laastareita
- savetteja
- hammasharja + hammastahna (matkakoko)
- shampoo + hoitoaine (matkakoko)
Yksityispotilas:
Ystävä sä lapsien:
Kissa kuussa:
Sitten mulla on kotona pari pokkaria. Donna Tartt:n "Pieni ystävä" ja Candace Bushnell:n "Sinkkuelämää". Ensimmäistä oon alottanu lukemaan jo pari kertaa, mutta se sit vaan jäi. Toisen sain lemmikkipalstalaiselta, kun hää halus kirjasta eroon.Pieni ystävä:
Sinkkuelämää:
Kattoo nyt mitä mä noista otan mukaani. Riippuu mahtuuko ne jonnekin. Lennoilla (kun ihan yksin joudun taas lentelemään, byäääh) vois lueskella, samoin bussimatkoilla reissussa ja rantsussa.
AI NIIN: Rinkka, kompressiopussit ja kesäläpsykkäätkin löytyivät! :D Kohta voin jo rueta pakkailemaan ;)
Tunnisteet:
ENNEN matkaa,
ostoksia,
thaimaa
Päivän höpinät
Huomenna - tai siis tänään - vois lähteä vähän tekemään ostoksia reissua varten, niin ei jäis kaikki ihan viime tinkaan. Ois varmaan myös ihan fiksua käydä tarkistamassa, onko rinkka ja kompressiopussit varastossa, koska kämpästä niitä ei näköjään löydy. Kohtuullisen tärkeä osa matkaa nämä asiat kuitenkin ;) Tai no voishan sitä lähtee pelkkä käsimatkatavarareppu selässä ja tehdä ostoksia halvalla Bangkokissa, mutta ehkä helpompaa itselleni, että otan tavarat jo täältä. Ei tartte sitten paikanpäällä ihmetellä ja säntäillä pitkin poikin kauppoja. Niin ja niitä kesäläpsyköitä pitäis etsiä myös, mitähän vielä?
Invoice ei avaudu enkä saa sitä tulostettua. Laitoin asiasta mailia Gapille, mutta vielä en ole vastausta ongelmaani saanut. Luultavasti lähettävät sen mailitse. Pitääpä muuten käydä katsomassa jos vaikka vastaus oiskin tullut nyt yön aikana......Nonni, sinnehän se oli mailiin putkahtanut, joten asia kunnossa :) Eihän tässä nyt vielä mikään paniikki olisi ollut asian suhteen, mutta tosiaan kivempi hoitaa asiat kuntoon eikä jättää viime tippaan. Onpahan ainakin tärkeimmät asiat hoidossa eli just noi kaikki todistukset, että reissu on maksettu ja oon hoitanut asiat kuntoon. Vaate- yms. jutut pystyy vaikka perillä jos jotain unohtuu kotiin.
On muuten tosi toimiva ollut tuo Gapin asiakaspalvelu! Ihan uskomattoman hyvin on minua palveltu, kysymyksiin vastailtu ja kaikki toiminut erinomaisesti :) Vastailin eilen vielä netissä Gapin omaan kyselyyn asiakaspalvelusta ja siitä on mahdollisuus voittaa muistaakseni 1000 dollarin lahjakortti Gapille. Vähän ois huippua voittaa! Ja siitäpä puheenollen, voisinpa nyt mennä osallistumaan kaikkiin mahdollisiin nettiarvontoihin :D Eihän sitä ikinä tiedä jos vaikka onni potkis! Oonhan mä pari kertaa onnistunutkin voittamaan: radio-kilpailussa voitin kännykän ja eräässä nettiarvonnassa voitin nykyisen kamerani (Canon Powershot G10), joten ihan kiva :)

Gap Adventures,
thaimaa
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Blogin lukijat sikiää :D
Yksi uusi lukija ilmoittautunut (tervetuloa!) ja muutenkin kävijämäärät ovat kasvussa! Mistäköhän kaikki ihmiset ovat tänne päätyneet, mietin :) Omia käyntejäkään tuo laskuri ei laske eli ei ne mun omiakaan ole, heh. Ihan kiva jos täällä riittää seuraajia! Saa tietty laittaa kommenttiakin jos haluaa. Ja ois kiva tietää, miten tänne on eksytty. Pitäisköhän pistää joku galluppi pystyyn?
Nyt ei kamalasti uusia juttuja tule, koska tän tulevan reissun kohdalla ei ole juurikaan "säätämistä" kuten esim. edellisellä reissulla. Kunhan pääsen koneeseen ja perille, niin hommat pitäisi hoitua aikalailla itsestään. Pitää koittaa matkan aikana päästä käymään netissä jossain (jos on luppoaikaa ja hyvä hetki) ja päivitellä kuulumisia. Luultavasti tulen pitämään matkan aikana päiväkirjaa paperiversiona ja isken tänne sitten niitä juttuja viimeistään reissun jälkeen. Kuvien kera tietysti!
GAP:n Voucher on nyt tulostettu ja visusti tallessa muiden tärkeiden juttujen joukossa. Pitää vielä laittaa se itselle jonnekin sähköpostiin jos vaikka sattuisi häviämään tuo paperi. Toivottavasti ei, koska samalla häviäisi paljon muutakin. Muitakin juttuja pitäisi kyllä skannata (jos ois skanneri) ja pistää spostiin varuilta. Passistakin pitäisi ehket ottaa kopio. Niin ja malarian estolääkitys pitäisi aloittaa ehkäpä joskus 2.5. Se ois noin viikkoa ennen matkaa. Jää nähtäväksi tuleeko kammottavia sivuoireita ;) Mitähän muuta pitäis muistaa? No, ehkä ne sandaalit vois etsiä, niin ei tartte kangastossuissa hillua biitsillä :D

lauantai 9. huhtikuuta 2011
Checklist:n tarkistusta, kenkäostoksia
Se ois noin kuukausi enää matkan alkuun! Hiukan jo alkaa jännittää :) Aikakin menee taas niin nopsaan, että eihän tässä mee aikaakaan, kun viikot vaan hupenee!
Kävin tänään shoppailemassa parit kevät/kesätossut ja reissuun ajattelin ottaa ainakin toiset. Jääköön sit vaikka sinne jos menevät likaisiksi. Ovat meinaan tommoset kangastossut, että voipi olla, että vähän kuumakin niissä tulee. Kuitenkin ihan kiva olla mukana perusläppänöitten lisäksi tommoset, joilla voi sitten vähän kävelläkin paremmin, eikä nuo paljoa painakaan rinkassa :) No, mutta tämmöiset ne siis on:
Samalla tässä aattelin hiukan tarkastella tuota checklistiä, että mitäs multa nyt oikein puuttuukaan. Ylivedetyt jutut on olemassa:
Sitten vielä lyhyesti aiempaan viestiini Terhistä, joka joutui onnettomuuteen ja jumiin Keniassa. Hän on nyt päässyt takaisin Suomeen - hienoa! :) Kaikkea hyvää Tetelle!

passi(kopiot)matkavakuutus(kopiot)lentoliput(kopiot)luottokortti/pankkikorttiGap Adventures kuitti/invoice, retki-info jaasiakirjat/voucherviisumi (ei tartte, matka alle 30 päivää)rokotustodistukset (ei tartte, mut on olemassa)herätyskello (kännykkä)- taskulamppu
- aurinkohattu,
aurinkovoide, aurinkolasit hyönteiskarkoitevesipullopieni pyyhe, uima-asuhygieniakamppeet (hammasharja+tahna, savetteja, wc-paperi, pesuaineita?)-
kävelykengät,sandaalit rahavyöshortsitpitkät housut (caprihousut)paitoja (toppeja, lyhythihaisia, joku pitkähihanen)huiveja- vedenpitävää vaatetta sadekaudelle/sateenvarjo(?)
rinkka, rinkan sadesuojusvaatteet temppelivierailuille – pitkät housut- snorklaustamineet
kamera, muistikortti, akku, laturilukemista, päiväkirja,pelikortit, mp3-soitin- linkkari
- "terveys" (
huulirasva,laastaria, imodium, särkylääkkeitä,käsidesi...)
- dollareita (mm. tipiksi, not-included reissuihin)
päiväreppu/laukkumalarian estolääkitys
Sitten vielä lyhyesti aiempaan viestiini Terhistä, joka joutui onnettomuuteen ja jumiin Keniassa. Hän on nyt päässyt takaisin Suomeen - hienoa! :) Kaikkea hyvää Tetelle!
Tunnisteet:
ENNEN matkaa,
ostoksia,
thaimaa
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Just in case (Thaimaa)
VAKUUTUS
Kuva: eurooppalainen.fi
PANKKI
S-pankki, kortin sulkeminen ympäri vuorokauden: +358 20 333
Sampo Pankki, kortin sulkeminen: +358 200 2585
PUHELIN
Liittymän sulkeminen: +358 44 144 044
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, BANGKOK
http://www.finland.or.th/public/default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1
SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, BANGKOK
http://www.finland.or.th/public/default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Tuttava pulassa Keniassa :(
Tansanian reissuni loppuvaiheilla TVL-talolle tuli suomalainen nuori nainen ja hän on nyt suuressa pulassa Kenian puolella :( Tietoa enemmän asiasta: http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/110839-suomalaisnaisen-painajainen-herasi-koomasta-lasku-15-000-%E2%82%AC
Toivottavasti kaikki kääntyy lopulta paremmaksi ja Terhi pääsee takaisin Suomeen - tai edes Tansaniaan, missä hänellä on kuitenkin koti. Olen kyllä aika järkyttynyt, koska tilanne on ollut hyvinkin vakava :( Onneksi Terhi ilmeisesti voi kuitenkin nyt hyvin (terveyden kannalta), mutta nyt ongelmana on se ettei hän pääse Keniasta minnekään. Ei ikinä uskoisi, että jollekin omalle tutulle (vaikkei kovin hyvin tunnetakaan) voisi käydä tuollaista. Tsemppiä ja ajatuksia Terhille! Ja jos apukeräystä jotenkin järjestetään, tulen kyllä infoamaan asiasta myös täällä!
Muokkausta: Ymmärrän, että tilanne puhututtaa paljon sen vuoksi, että matkavakuutusta ei ole. Toivoisi kuitenkin, että ihmiset näkisivät sen tilanteen ohi edes vähän ja ymmärtäisivät läheisten huolen. Asian eteen tehdään varmasti paljon töitä!
Muistakaa hyvät ihmiset ottaa se matkavakuutus jos jonnekin lähdette. Hyvä muistutus siitä, että mitä tahansa voi käydä - pienempiä tai isojakin haavereita! Itsestä riippuen tai riippumatta.

Lääkäri soitteli tänään rokotuskeskuksesta kuten oli sovittu (jes) ja hän sanoi soittavansa reseptin apteekkiin, mistä voin hakea Lariam-paketin. Homma bueno! Eipä tarvinnut kauaa höpistä ja oli tosi mukava mies puhelimen toisessa päässä. Selvitin, että Lariamia olen ennenkin syönyt pidemmänkin aikaa eikä ole tullut mitään sivuoireita. Kyseli vähän, minne päin olen suuntaamassa jne. Eilettäin vuorostaan kävin hiukan shoppaamassa keskustassa kaikenlaista tilpehööriä ja tarttuipa mukaani myös aurinkorasvaa sk 30. Jotain on siis hoidossa ;) Tosin pitää varmaan ostaa tuota rasvaakin lisää - sitä saa varmaan lotrata aika kiitettävästi.
Etelä-Thaimaan tulvien vuoksi Gapin nettisivuilla lukee, että tulevilla matkoilla matkaohjelma saattaa hiukan muuttua, mikäli tilanne sitä vaatii. En kuitenkaan jaksa uskoa, että toukokuussa olisi enää mitään ongelmia, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Äitillekin soittelin eilen ihan muita juttuja ja tokihan hänkin sitten mainitsi tulva-asiasta. Selvitin kyllä, että matkanjärjeställä on oikeus muuttaa ohjelmaa jos siltä näyttää.

terveys,
thaimaa
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Etelä-Thaimaassa tulvii
Olispa hiukan ikävää olla tällä hetkellä eteläisessä Thaimaassa lomamatkalla. Siellä on satanut rankasti ja tulvinut ihan urakalla. Turistit ovat jääneet jumiin saarille, koska tulvien takia myös teitä on poikki ja useita lento- ja laivavuoroja on peruttu. Tulvat ovat vaatineet 15 uhria :( Toivottavasti tilanne alkaa rauhoittumaan mahdollisimman pian!
Eteläisessä Thaimaassa rankkasateita, tulvia ja korkeita aaltoja
Rankkasateet ja tuulet vaikeuttavat merkittävästi lentoliikennettä Nakhon Si Thammaratiin ja Koh Samuille. Myrskyaallokko ja sateet ovat vaikeuttaneet myös Thaimaan lahden eteläisten saarten, kuten Koh Samuin, Koh Pha Ngan ja Koh Taon ja mantereen välistä veneliikennettä. Sateet hidastavat myös Bangkokista etelään kulkevaa junaliikennettä.
Rankkasateiden ennustetaan jatkuvan lähipäivinä. Mahdollisiin tulviin tulee varautua seuraavissa provinsseissa: Chumphon, Surat Thani, Nakhon Si Thammarat, Phatthalung, Ranong, Phang-nga, Phuket, Krabi, Trang ja Satun. (Suomen suurlähetystö, Bangkok)
Blogin uutuuskohde: Egypti + muita lisäyksiä
Innostuin säätämään blogijuttuja ja siirtelin vanhoilta kotisivuilta jutut tänne. Eli uutuutena täältä blogista löytyy myös juttuja ja kuvia Egyptin reissusta v. 2008. Tällöin hummailtiin miehen kanssa mm. Makadi Bayn alueella ja Luxorissa.
Lisäsin myös kotisivuilta muutamia Tansania-juttuja tänne (mm. muistilista, tietoa Kilimanjarosta yms.) sekä kohentelin Kroatia-tarinoita. Samalla pääsen noista vanhoista kotisivuista eroon eli ne poistuu käytöstä. Eipähän tartte juttujen ja kuvien olla ympäri nettiä vaan tälleen järkevästi yhdessä paikassa. Oon mie niin fiksu! :P

tiistai 22. maaliskuuta 2011
7 viikkoa lähtöön! Bikinikuntoa kohti? Jep jep
Reissulla ei ole enää paikkoja jäljellä! Lähtö lähenee hitaasti, mutta varmasti! Viikot menee nopsaan töissä käydessä ja ne vähäiset vapaapäivät menee vuorostaan yöt kukkuen, päivät nukkuen. Kummallista tämä meikäläisen elämä. Viimekin "yönä" menin vasta aamulla nukkumaan ja nukuinkin sitten koko kauniin kevätpäivän. Saiskohan sitä tehtyä tälle elämälle oikeasti jotain?
Totesin myös yöllä astuessani vaa'alle, että en ole ikinä painanut näin "paljoa". Paino sinällään on mulle ihan yks ja sama, mutta kun tuntuu kertyvän tuohon mahaan kaikki ja sitten on lisäksi ainainen ähky-olo. Bikinikunnossa ei siis olla, mutta jos nyt ottais itteensä niskasta, niin vielä ehtis jotain ehkä tehdä!? Jos ruppeis vaan syömään hyvin eikä mättäis isoja annoksia monta kertaa päivässä. Harmi kun en oo oikein kasvis-ihminen, mutta kyllä tätä turvotusta ois kiva saada vähän pois! Olokin ois paljon kivempi ja kevyempi. Mun on vaan niin hankala kieltäytyä hyvästä ruuasta. Niin joo ja aikoihin en oo liikkunu kuin töissä. Pitäiskö hiljalleen ottaa pyörä alle ja pyöräillä töihin? No tottakai pitäisi, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Oho, menipä paasaukseksi ja vähän ohi aiheenkin ;)
Tänään tulostelin tärkeitä papereita matkalle. Tulostettu: e-ticket lennoille, hotellin varausvahvistus ja ajo-ohjeet, sekä vakuutus-todistus.
Muistettavana vielä Gap:n voucher (maksutodiste), jonka pitäisi ilmestyä Gapille pari viikkoa ennen matkaa eli MUISTA TULOSTAA VOUCHER! Lisäksi pitää tulostaa matkan tiedot!

maanantai 21. maaliskuuta 2011
Thai-musiikkia
Iltojeni iloksi aloin taas katselemaan videoita YouTubesta, joten laitetaanpas jokunen video tännekin kohottamaan matkatunnelmia :)
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Malarian estolääkitys
Työterveys ei hoida enää malariareseptejä, mutta soittelin tänään tuonne terveyskeskuksen rokotuspisteeseen ja sain lääkärin puhelinajan torstaille 31. päivä. Eli jutellaan vähän lääkärin kanssa ja hän ilmeisesti antaa sitten puhelinreseptin.
Henkilö joka terveyskeskuksessa vastasi, ei ollut ihan mun mieleen. Kamalan hätäisesti jutteli ja ei malttanut odottaa, mitä minulla oli sanottavana. Sanoin, että malarian estolääkityksen tartteisin, miten toimitaan...Henkilö tokaisi, että mistä olet kuullut, että Thaimaahan tartteisi malarialääkitystä. Öö, no kyllä mulla semmoinen kuva on, että se olisi hyvä olla - etenkin pohjoista kierrellessä. Ei ehkä välttämätön, mutta jos sen haluan ottaa niin eikö se ole hyvä vain? Sitten sanoin, että torstaina en voi ottaa lääkärin puhelinaikaa, koska olen töissä. En pysty vastaamaan. Henkilö tokaisi jokseenkin tylysti, että no torstait on meillä lääkäriaikoja. No selevä. Ei kuulostaa kovin ihmeelliseltä näin, mutta puhelimessa tuli vähän tyhmä olo. Onneksi asia kuitenkin selvisi ja onneksi mulla nyt on toi torstai 31. päivä vapaata, että sain sen puhelinajan!
[Kuva: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ]
Vakuutustodistus in english tuli jo postissa, joten se asia on OK. Kunhan vaan nyt osaan pitää tuon lappusen tallessa ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)