Tervetuloa matkailublogiini
!

Tarkoituksenani on kirjoitella tänne erilaisia matkasuunnitelmia ja tietysti päiväkirjamerkintöjä itse reissunpäältä.

Tavoitteenani ei ole kirjoittaa erityisen hienoin sanakääntein. Kunhan sepustelen perusjuttuja sen kummempia runoilematta! Kirjoituksia yritän elävöittää myös mahdollisimman paljon kuvilla, koska matkakuvat ovat itselleni jonkinmoinen pakkomielle ja ainakin itse tykkään katsella kuvia melkein enemmän kuin lukea kirjoituksia :) Makunsa toki kullakin!

Blogin sisältö-sivulta voit nopsasti katsoa, mitä kaikkea täältä blogista jo löytyy :) Voit myös hypätä suoraan tietyn reissun blogijuttuihin klikkaamalla reissun nimeä tai käyttämällä tunnisteita.



tiistai 9. kesäkuuta 2009

Splitin reissu

Uusi päivä taas tuli ja meni. Koko ajan oltiin pääasiassa liikkeellä. Rantsussa istuttiin hetki bussia odotellessa, sitten bussilla Trogiriin (10kn), josta vuorostaan pienen sompailun jälkeen bussilla kohti Splitiä (15kn).  

Splitin vanhaa kaupunkia "hallitsee" Diocletianuksen palatsi (Splitin kaupunki syntyi aikoinaan palatsin ympärille), joka on antiikin Rooman ajalta säilynyt rakennus. Sen rakennutti nimensäkin mukaisesti Rooman keisari Diocletianus (300-luvulla jKr.). Työvoimana käytettiin paljon kristittyjä orjia. Osa roomalaisesta yleisilmeestä on hävinnyt, koska vanhoja alkuperäisiä rakennuksia on myös purettu ja uusia rakennettu tilalle. 

  Palatsialueen keskusaukion, Peristil:n itäpuolella on Pyhän Dominiuksen katedraali. Se on saanut nimensä
tapetun marttyyrin mukaan. 
 Kävimme myös palatsin kellarikerroksissa eli Podrumissa (maksoi noin 15kn). Diocletianus käytti kellareita kristittyjen kidutuskammioina sekä vankityrminä. Nykyisin tilat ovat kuitenkin pääosin tyhjät eli ihan hirvittävästi ei nähtävää ollut, mutta eipä tuo sisäänpääsy juuri mitään maksanut. Odotin kuitenkin ehkä vähän enemmän.
 Palatsialueen ulkopuolella, Kultaportilla, on kuuluisa veistos piispa Grdur Ninskistä. Patsaan isovarpaan koskettamisen kerrotaan tuovan onnea joten pitihän minunkin käydä varuilta
koskettamassa sitä.

Käytiin myös syömässä ja herkuteltiin jäätelöllä. Kävelyä ja taas hiukan kävelyä! Turisteja paljon, hienoja nähtävyyksiä/maisemia, ihan jees paikka.
  
  
 
Klo 19 lähdettiin bussilla takaisin Trogiriin. Matka kesti sitten vähän kauemmin, koska bussi meni ja hajos moottoritien varrella. Siinä sitten odoteltiin uutta bussia ja päästiin jatkamaan matkaa. Trogirissa käytiin vielä syömässä ravintola Tomassa. Kello lähenteli puolta kymmentä, joten hyppäsimme jälleen bussiin (OG), mikä olikin illan viimeinen OG:n kylään. Taksilla olisi tietysti päässyt myöhemminkin, mutta päätettiin, että mennään joku muu ilta katsomaan Trogirin iltaelämää. Nyt oli vähän nihkeä olo, kun on lotrailtu aurinkorasvaa jne.

Semmonen aktiivipäivä jälleen. Nyt suihkuun ja hiljalleen koisimaan, että jaksaa taas huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti